Sinä kun olet mennyt

Maailman tuuliin mä menetin rakkaan. Mutta oliko se sen arvoista. Minulle, joka olen vain tuuli, riennän, jumitun ja menen sinne minne muut minua koskettaa. Ei minulle ole kuin hetki, ainutlaatuisen suudelman verran tilaa.

En saa edes pientä ajatusta. 

Tienristeyksessä tuulia puhaltaa poskilleni

Olen risteyksessä, en tiedä kumpaa tietä mennä. On vain ajatuksia, jotka hipovat jaloissa. Naarmuja, ei vain jaksaisi päättää kumman tieni valitsen. Jos menisin tuota pitkin, tietäisin minne minä johtaisin, mutta jalkani haluaa minut viedä sinne. Näen vain pienen toivon, että haluan muutosta, muutos tapahtuu kun ihmiset herää. En tiedä kumpaa tietä kulkisin.

Olen ristiriitainen. Olisi ihana yhdistää, usko ja omat aatteeni.

Mutta elämä on sellaista, valintoja, tienristeyksiä. Mutta kun ei vain tiedä kumpaa suuntaa kuljen, mutta tarviiko sitä todellakin tietää.

Onnellisuus on tavoiteltavaa, sellaiset pienet asiat. Mutta kirjoitin siitä mistä haluaisin. Mulla on tehtäviä, paljon maailmasta kirjoitin.

Hmm...

Koeviikko on pian ohitse, kaksi koetta kirjoittamatta. Matikasta tuli kutonen ja olen jo aika ylpeä siitä. Olen pitkään miettinyt kaikkea, sininen laakso. Sen on pakko oltava C- molli, mutta voisi se hyvinkin olla F- molli. Toisaalta näen sinisen laakson silmilläni, laakson joka uppoaa kylpyhuoneen peilissä ja näyttää minulle suuntaa. Sen on pakko olla silmissäni.

Menetän hermoni kahden opiskelijan heittäessä läppää takanani. Voisivat olla hiljempaakin, mutta en minä jaksaisi puuttua moiseen. Olen tässä ja mietin mitä elämälläni oikeastaan haluan. Haluan hiukseni kiinni, se eivät sovi olkapäilleni, sotkuuntuvat.

Eilen illalla istuin tupakka paikan vihreillä tuoleilla. Poltin päivän ensimmäisen. Ei se tuntunut hyvältä, miksi totuttelisin itseni siihen uudelleen. Savu oli kaunista, kun se muotoili omat kaarensa silmieni ympärillä. Se tuntui alkavan ahdistavalta, jokainen savu oli ympärilläni. Se ei ollut paikallaan, vaan näytti tanssivan. Onneksi pääsin sitä pakoon, alkoi pelottamaan. :)

Hän antaa seuraavalle enemmän

Huomenna alkaa koulu. Jotenkin elämä vie, tuo ja jättää pysäkille. Olen isosiskon kämpässä, koiran ja pikkusiskon kanssa. Ajateltiin siivota, oikein kunnolla, mutta täällä on jo siistiä. Olen pitänyt paikat kunnossa, yrittänyt etten yhtään edes jättäisi jälkeä.

Hän antaa seuraavalle paljon enemmän. Ehkä hän ei tapaa uimarannalla, vaan jossain muualla. Ehkä hän ei tarjoa "lapin kultaa" sille lapin kullalleen, joka ei pidä kaljasta. Ehkä hän ei putota sitä tytön uikkareille. Ehkä hän ei pelaa pullonpyöritystä ja anna kauneimmalle tytölle suukkoa. Ehkä hän tapaa toisen bussipysäkillä, mutta ei ihastu ensimmäisellä silmäyksellä.

Nyt hän ehkä kaipaa sitä tyttöä, jonka kanssa lähti telttaretkelle. Se oli tasapeli korttipelissä, mutta jotain jäi. Se oli jokeri jota ei otettu peliin mukaan.

Tytölle jäi yhteisiä muistoja, niitä kun sai olla nuotion ääressä, katsoa sitä ja pohtia kaikkea. Sitä kun ihastuu uudelleen ja uudelleen. Oppii hyväksymään asioita, joita ei myöntäisi. Oppii lentämään ja tajuaa että hivelee kohti taivaan rajaa. Oli muistoja, jotka takertui piikkilankaan. Se vain sattuu. Ei uimarantaa, ei nuotiota, ei edes sitä katsetta, jossa kaikki unohtuu. Sitä hymyä, koko ihmistä. Se on muualla, jossain kaukana. Ei ole enää tunnetta, että minulla on hän, olen hänen. Tukeni, turvani... täydennän itse itseni.

Me kuljimme erillemme, hän oli yö ja minä päivä. Vain illalla näimme, sekin auringon lasku kajahti muualle. Päivä katsoi yöhön ja totesi: en omista tuota.

Minulla on vieläkin kauniit ja samanlaiset silmät, vaikka muistan hänen jokaisen ripsen, jokaisen pisaman... hiukset ja se sänki. Kaipaan yöhön, päivä valkeni, tuli aamu ja linnut lauloi.

Me veimmeitsemme eri suuntiin, jakauduimme kahdeksi. Tasa-peli, mutta molemmat ovat yksin. Muistot ei katoa. Annan seuraavalle paljon enemmän, nykyhetken en menneisyyttä.

Elämän edessä2

Aloin miettimään kuinka mones päivä on minulla sinkkuna. Olen ollut sinkkuna jo yli kymmenen päivää, olen onnellinen sinkkuudesta, vaikka se tuntui aluksi oudolta. Mutta elämä on. Ja olen syönyt 200 g suklaata.

Hän, tuo poika. Kaikki jäi kesken. Hänelle maistui väkevä annoksena. Voi minua, kun haluan puhua vielä.

Elämän edessä

Olen Turussa. Eilen täällä oli myrsky, minä pelkäsin ja pelästyin. Isäni soitti minulle, asianaan oli isoveljeni. Hän oli joutunut Porin sairaalaan, vietynä ambulanssilla. Minä tajusin kuinka paljon minä hänestä välitän. En osaa aina näyttää sitä, mutta sisimmässäni minäkin kärsin, kun näen hänen kärsivän. Tiedän ja tunnen hänen pahan olonsa. Sen takia minä välitän.

Hän oli autokolarissa ja selviytyi. Huokausu, ettei pahemmin käynyt ja ei pysyviä vammoja.
En haluaisi, että isäni soittaa minulle tällaisistä asioista. Se vain on niin, että minä en jaksa kuunnella hänen ääntään. On hyväksyttävä se, että joskus pettyy ihmissuhteista. Ei pettymys ole itse aiheutettua. On ihmeellistä, että voi selviytyä.

Elämän takaa voi löytää toisen puolen. Elämällä on kaksi puolta, se mikä on takana, se mikä on edessä...

Kaikki inttikundit on samanlaisia

Hyvästi inttikundi! Poistin sinut facebookista. Poistin sinut kännykästä ja nyt koko elämästäni. Olet tuottanut minulle vain harmia, mutta tajusin kuinka idioottikin voi olla huomaamaton.

Kuka oikeasti haluaa tapailla kahta samaanaikaan? Inttikundi tietenkin, sinkkuna toiminut inttikundi. No nyt hän on elämästäni pois, vaikka pyysikin anteeksi. En halua enää koskaan nähdä hänen nimeään, en kuulla sanaa "anteeksi." Heidän suhteensa on niin rehellisellä pohjalla ja vielä en pääse seuraamaan ovatko he yhdessä onnellisesti elämänsä loppuun saakka. Saakoon minun puolestani elää.

Naisten kilpailuttaminen. Miksi naisia kilpailutetaan. Hän kilpailutti naisia ja se minua eniten loukkaa. Minä en halua kilpailuttaa ketään. Mutta olenkin nainen. Minun pitää kilpailla omien siskojen kanssa. Se on väärin. En alistu tähän järjettömään systeemiin. En alistu siihen.

Minun on ilo ilmoittaa kuinka hienoa on, että juuri Sinä olet tässä tietokoneen ruudussa ja kuuntelet ajatuksiani. En oikeastaan voi kertoa tarkemmin kuka minä olen, mutta minulla on syyni olla juuri tällainen, mystinen olento jostain kaukaa.

Seuraan elämää, katuja ja kaikkea mitä vain voi seurata, puran huoleni juuri sinulle. Mietin mitä voin oikeasti tehdä, mistä sen aloitan ja mihin sen lopetan. On vain tämä ihana kirjoitus, mutta muista: Rauha ja rakkaus, ne ovat tämän kirjoitukseni ja elämänkatsomukseni tarkoitus.

Ihmiset muuttuu, minä muutuin ja muutos vain jatkuu. En edes tiedä kuka minä olen. Olen yrittänyt jättää kaikki tämä entinen elämäni taakseni ja jatkaa eteenpäin. Tajusin tehteeni taas uuden moan, opin omista virheistäni. Ehkä minun on vain otettava ensin puheeksi kaikki se mitä mieltäni nyt painaa. Kaikki menee liian nopeasti, en ehdi pysyä muutoksen mukana. Tuntuu oikealta, tuntuu väärältä ja samalla minulle menee hermot. Tuntuu vain, että olin ihastunut kahteen, valitsin toisen ja nyt toinen on mielessä. Lopputulos on, että en halua kumpaakaan, haluan olla vain sinkku.

Hän on niin täydellinen. En vain tiedä miksi en halua olla hänen kanssaan. Haluan olla hänelle kaveri. Minun piti jättää hänet, mutta sitten ihastuin häneen uudestaan, kun katsoin hänen silmiinsä. Miksi en voi nauttia tästä, olen sellainen ihan ihme tyyppi.

Seuraa toki elämääni, jos kiinnostaa. Ehkä olen sinkku, ehkä en. Ihan sama.