Olen Turussa. Eilen täällä oli myrsky, minä pelkäsin ja pelästyin. Isäni soitti minulle, asianaan oli isoveljeni. Hän oli joutunut Porin sairaalaan, vietynä ambulanssilla. Minä tajusin kuinka paljon minä hänestä välitän. En osaa aina näyttää sitä, mutta sisimmässäni minäkin kärsin, kun näen hänen kärsivän. Tiedän ja tunnen hänen pahan olonsa. Sen takia minä välitän.
Hän oli autokolarissa ja selviytyi. Huokausu, ettei pahemmin käynyt ja ei pysyviä vammoja.
En haluaisi, että isäni soittaa minulle tällaisistä asioista. Se vain on niin, että minä en jaksa kuunnella hänen ääntään. On hyväksyttävä se, että joskus pettyy ihmissuhteista. Ei pettymys ole itse aiheutettua. On ihmeellistä, että voi selviytyä.
Elämän takaa voi löytää toisen puolen. Elämällä on kaksi puolta, se mikä on takana, se mikä on edessä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti