Hän antaa seuraavalle enemmän

Huomenna alkaa koulu. Jotenkin elämä vie, tuo ja jättää pysäkille. Olen isosiskon kämpässä, koiran ja pikkusiskon kanssa. Ajateltiin siivota, oikein kunnolla, mutta täällä on jo siistiä. Olen pitänyt paikat kunnossa, yrittänyt etten yhtään edes jättäisi jälkeä.

Hän antaa seuraavalle paljon enemmän. Ehkä hän ei tapaa uimarannalla, vaan jossain muualla. Ehkä hän ei tarjoa "lapin kultaa" sille lapin kullalleen, joka ei pidä kaljasta. Ehkä hän ei putota sitä tytön uikkareille. Ehkä hän ei pelaa pullonpyöritystä ja anna kauneimmalle tytölle suukkoa. Ehkä hän tapaa toisen bussipysäkillä, mutta ei ihastu ensimmäisellä silmäyksellä.

Nyt hän ehkä kaipaa sitä tyttöä, jonka kanssa lähti telttaretkelle. Se oli tasapeli korttipelissä, mutta jotain jäi. Se oli jokeri jota ei otettu peliin mukaan.

Tytölle jäi yhteisiä muistoja, niitä kun sai olla nuotion ääressä, katsoa sitä ja pohtia kaikkea. Sitä kun ihastuu uudelleen ja uudelleen. Oppii hyväksymään asioita, joita ei myöntäisi. Oppii lentämään ja tajuaa että hivelee kohti taivaan rajaa. Oli muistoja, jotka takertui piikkilankaan. Se vain sattuu. Ei uimarantaa, ei nuotiota, ei edes sitä katsetta, jossa kaikki unohtuu. Sitä hymyä, koko ihmistä. Se on muualla, jossain kaukana. Ei ole enää tunnetta, että minulla on hän, olen hänen. Tukeni, turvani... täydennän itse itseni.

Me kuljimme erillemme, hän oli yö ja minä päivä. Vain illalla näimme, sekin auringon lasku kajahti muualle. Päivä katsoi yöhön ja totesi: en omista tuota.

Minulla on vieläkin kauniit ja samanlaiset silmät, vaikka muistan hänen jokaisen ripsen, jokaisen pisaman... hiukset ja se sänki. Kaipaan yöhön, päivä valkeni, tuli aamu ja linnut lauloi.

Me veimmeitsemme eri suuntiin, jakauduimme kahdeksi. Tasa-peli, mutta molemmat ovat yksin. Muistot ei katoa. Annan seuraavalle paljon enemmän, nykyhetken en menneisyyttä.

Elämän edessä2

Aloin miettimään kuinka mones päivä on minulla sinkkuna. Olen ollut sinkkuna jo yli kymmenen päivää, olen onnellinen sinkkuudesta, vaikka se tuntui aluksi oudolta. Mutta elämä on. Ja olen syönyt 200 g suklaata.

Hän, tuo poika. Kaikki jäi kesken. Hänelle maistui väkevä annoksena. Voi minua, kun haluan puhua vielä.

Elämän edessä

Olen Turussa. Eilen täällä oli myrsky, minä pelkäsin ja pelästyin. Isäni soitti minulle, asianaan oli isoveljeni. Hän oli joutunut Porin sairaalaan, vietynä ambulanssilla. Minä tajusin kuinka paljon minä hänestä välitän. En osaa aina näyttää sitä, mutta sisimmässäni minäkin kärsin, kun näen hänen kärsivän. Tiedän ja tunnen hänen pahan olonsa. Sen takia minä välitän.

Hän oli autokolarissa ja selviytyi. Huokausu, ettei pahemmin käynyt ja ei pysyviä vammoja.
En haluaisi, että isäni soittaa minulle tällaisistä asioista. Se vain on niin, että minä en jaksa kuunnella hänen ääntään. On hyväksyttävä se, että joskus pettyy ihmissuhteista. Ei pettymys ole itse aiheutettua. On ihmeellistä, että voi selviytyä.

Elämän takaa voi löytää toisen puolen. Elämällä on kaksi puolta, se mikä on takana, se mikä on edessä...